12# näin pakkaspäivän kunniaksi

Pakkasta on ollut viimeisen kymmenen päivän aikana vähimmillään 15 astetta, enimmillään 25 astetta. Hävettää myöntää, ettei Justiina ole liikkunut kertaakaan viime kirjoituksen jälkeen. Olen itse ollut enemmänkin kuin reilusti puettu, mutta vilu valtaa silti. Autosta astuttaessa täytyy tehdä tallityöt todella nopeasti, että kerkeää siivota karsinat ennen hypotermiaa. Tallin lämpötilakin on laskenut pakkasen puolelle, vaikka pesarissa olevaa uunia lämmitetään joka päivä. No, jossei nämä pakkaset nousis enää kovin paljon, niin pääsee taas treenaamaan!

Näin pakkaspäivän kunniaksi voisin kertoa, miksi blogini nimi on never say never. Kahdesta asiasta olen sanonut, että ei ikinä! Nämäkin asiat ovat toteutuneet. Kun aloitin ravitouhuilut, ajoin pelkillä lämminverisillä ja sanoin, etten ikinä ostaisi suomenhevosta! Kuitenkin, kun kohdalle sattui erittäin hyväsukuinen, Suikku-Vokker linjalta oleva suomenhevonen, en voinut vastustaa kiusausta ja ostaa siitä osuutta.

Toinen ei ikinä- elämys oli Justiinan ravitouhut. Viime keväänä sanoin sillä kuukauden ajettuani säännöllisesti joka toinen päivä, ettei tästä tule ikinä ravuria. Justiinan nopein vauhti oli ehkä kolmen minuutin luokkaa ja Paavokin ravasi kovempaa. Jos neitiä käski yhtään, seurauksena oli laukka. Olin todella turhautunut, mutta jatkoin ajamista. Eräänä päivänä Justiina säikähti jotain, ja ravasi reippaasti pätkän ja uskoin taas sen kykyihin. Aloin ajamaan eri tyylillä. Justiina tarvitsi todella paljon tukea, että ravasi oikein. Se kengitettiin toisella tyylillä ja niin alkoin kaikki sujuman. Ja kyllä, tämäkin ei ikinä on murrettu! 

Olenkin ottanut motokseni: älä ikinä sano ei ikinä. 

Nämä pakkaspäivät menee varmaan tästäkin eteenpäin Justiinaa ajamatta, joten saa ehdotella toivepostauksia! Anteeksi kuvaton postaus, meillä on maailman hitain nettitikku, enkä jaksa ladata kahta tuntia joka kuvaa tähän!