lauantai 27. lokakuuta 2012

76# estekisat!

Sain tiistaina hassun idean, nimittäin, että ilmotan Justiinan estekisoihin. Se ajatus kuitenkin karkasi kun tajusin etten kuulu mihinkään ratsastusseuraan. Seuraava ideani oli, että Laura hyppää. Laura lupasi, jos saa hypätä ennen sitä. Laura raahautui tallille mukaan torstaina. Justiina oli vähän kummissaan kun töihin lähdettiin kello yhdeksän illalla. Hieman levoton, oli Lauran kommentti. Kuitenkin Justiina hyppäsi hyvin.

Eilen valjastettiin Justiina ja lähdettiin tekemään kävelylenkki. Hiittikärryillä kaksin istuen, Pave perähevosena. Justiina malttoi kävellä oikeinkin hyvin poispäin kotoa, mutta kotiinpäin tullessa olisi halunnut juosta. Oli yksi vaaratilanne kun rooikotin jalkoja, ohjat löysällä jäätyneissä sormissa ja Justiina päätti säikähtää kiveä. Melkin lensin voltilla kärryistä, mutten kuitenkaan. Paveen meinasi mennä hermo kun ei omia jalkoja viitsinyt hirveämmin käyttää, mutta saipa neitonen vähän vetovastusta.


Herätys oli tänäaamuna kahdeksalta ja käytiin nopeasti heittämässä heinät karsinoihin ja lähdettiin itse aamupalalle. Varttia vaille yhdeksän palattiin talliin ja harjattiin neiti puhtaaksi ja varustettiin se. Lisättiin pakollinen ratsuväline kylmillä ilmoilla, viltti pepun päälle. Laura kävi opettelemassa radan, pidin Justiinaa sen aikaa kiinni ulkona. Ympyrää käveltiin pihassa niin pitkää että pääsi ristikkoluokan menevät verkkaamaan. Laura ratsasti rauhassa ja Justiina oli melko rauhassa. Oikea suunta oli tosi hyvä, vasen huono. Verkkaesteille hypyt oli sellaisia ''kaikki jalat ilmaan'' hyppyjä. Juipin lähtö oli neljäntenä. Mua ei edes jännittänyt, vaikka Paavon kisoja jännitän kauheesti. Toivoin vaan ettei Laura tipu!


''Miksi pitää seistä??''

Lähtömerkki tuli ja Justiina veti radan hienosti. Yhdessä vaiheessa oli ravurinravia, muuten nättiä hiljaista tai laukkaa. Mun ravurinrutjake selviytyi ristikkoluokasta ;)

Palkintojenjakoon mennessä Justiinan ilme oli ''taasko tänne'', mutta meni nätisti. Kunniakierros ravatiin! Kotiin kävellessä neiti näytti siltä, että oli ylpeä ruusukkeestaan! Melassivesi ja tyytyväinen heppa ulos. Ekat, mutte välttämättä vikat kisat!


Tähhh?

tiistai 23. lokakuuta 2012

75# wow-fiilis!

Nyt oon kyllä ihan sekasin päivistä, pitää hetkinen miettiä, mitä tein ja milloin! Jos oikein muistan, niin lauantaina Justiinalla mentiin perusjuttuja kentällä. Mentiin hyvin lyhyt treeni, vain puolisen tuntia! Sunnuntaina vietin ensimmäistä kertaa yli kuukauteen hevosettoman päivän! Tai no hevosettoman ja hevosettoman, olin Mikkelin raveissa ihan katsojana! Varikolla kävin vain hevosautoissa, mukaan tarttui itselleni ratsastushanskat, talikko, riimunnaru ja Justiinalle nämä kuuluisat ravipäitset, ornassi-mustina. En ajatellut sillä hetkellä, että ne muistuttavat hieman heijastiriimua väriensä puolesta. Kivat ovat silti, ja koko 8 oli sopiva, vaikka sitä hieman epäilinkin liian suureksi!

Maanantaina eli eilen oli lämmintä +2 ja meinasin jäätyä skootterilla ajaessani. Justiina joutui kentälle töihin. Huomasi sunnuntaisen vapaapäivän, sillä virtaa oli ihan liikaa. Aluksi sujui hyvin, mutta laukkojen jälkeen kaikki räjähti käsiin. Pohkeilla ei saanut tehdä mitään, kun kaikki oli mukamas laukkakäskyä. Kun otti suusta kiinni vauhtia hiljentääkseen, lensi pää taivaisiin eikä mitään tapahtunut. Väistötkään ei sujunut kun neiti ei mukamas niitäkääån ymmätänyt, vaan pompittiin pystyyn. Ennen kuin menetin viimeisenkin hermonrippeeni, käänsin hevosen pois kentältä ja lähdettiin maastoon hanuttelemaan. Loppuravit ravattiin maastossa löysin ohjin, eikä minnekkään ollut enää kiire.

Mittari näytti aamulla +1 ja väristen lähdin kurruuttelemaan tallille, mutta pitkälle en päässyt, sillä skootteri päätti taas särkyä matkalle, vaikka juuri olin tankannut varmasti oikeaa bensaa ja kävin ostamassa öljyäkin. Sisko olikin ihana ja pelasti. Olin varannut maneesin ja mentiin hyppäämään Pave ja Justiina mukanamme. Huomasi Justiinan kuumumisen esteistä, kun maneesissa sipsutettiin ravia. Nostin melko nopeasti laukat, sillä ravia oli erittäin hankala ratsastaa. Ei ollut laukkaakaan yhtään helpompi kun niin villillä päällä tytsy oli. Käänsin yhdeltä laukkakierrokselta esteelle, eikä Justiina ollut oikein tarkkana, vaan rymisi esteestä läpi ja kaatui polvilleen.

Matka kuitenkin jatkui, vaikka luulinkin, että jotain jalkaa onnuittaisiin. Hypättiin ristikkoina ensin melkein kaikki esteet ja vesimattokin! Vähän piti selässä öristä, muuten meni tosi hyvin! Esteet nostettiin noin 50 cm korkusiksi ja hypättiin ratana tätä. Laitankin tähän nyt oman piirroksen radasta, josta voin sitten selittää!


Ensimmäinen este oli noin 40 cm korkea lankku, johon saavuttiin todella vinossa, kun se eri suunnasta vähän pelotti. Kakkoselle oli tosi tiukka kurvi ja ajattelinkin, ettei tähän taivuta, mutta taivuttiinkin. Vaihto muuten hienosti Justiina laukan ;) Kakkosen A:n ja B:n välissä oli kaksi askelta. A osa oli 40 cm ja B oli 60 cm! Hienosti yli, jonka jälkeen matka khoti vesimattoa. Vesimattokaan ei enää ollut pelottava, kun sen keran oli hypännyt. Nelonen oli normaali pysty, korkeutta 50 cm ja vitonen oli okseri, samankorkuinen. Okseri pelotti hieman enemmän ratsastajaa kuin ratsua, mutta siitä selivttiin erinomaisesti. Kutoselle oli pitkä tie, n. 60 cm normaali pysty, joka oli helposti hypättävissä, mutta jonka jälkeen oli todella tiukka kurvi kääntää oikealle! Ensimmäinen yhteinen rata, joka suoriutui merkittävän hienosti.

Palataan okseriin. Pave ja Emilia jäi säätämään hyppyjen kanssa, joten meille nostettiin tätä okseria. Okseri olikin viimein 90 cm korkea, eikä mitään ongelmaa hyppäämisessä. Hieno tyttö, voin olla tyytyväinen. 

Loppukävelyt hoiti Milja. Justiina aluksi vähän jännitti uusi ratsastaja selässä, mutta rentoutui hetken kuluttua kävelemään!

torstai 18. lokakuuta 2012

74# ihan ku vettä tulis

Siis en voi uskoa tätä veden määrää! Satanu viimeset kaks viikkoa tai kuukautta. Meidän pehkutkin on vielä pellolla, kun ei sen vertaa kuivaa ilmaa ole että ne saisi paalattua. Ei ole kuivaa päivää näkynyt, tai en ainakaan muista!

Eilenkin satoi vettä, ihan kaatamalla. Aamulla oli ihan nätti sää niin hevoset pääsi ilman loimea ulos. Tallille tullessani heti ensimmäisenä heitin loimet niille päälle, mutta pitkään ne ei nekään päällä ulkona viihtynyt. Pääsivät jo ennen viittä sisäle. Satoi siis niin paljon, että neiti vietti vapaan.

Tänään satoi vettä, mutta loppui juuri kun olin kastunut läpimäräksi skootterilla ajaessani. Siivosin ensin karsinat ja heitin iltaheinät, vedet ja kaurat valmiiksi. Roosa tuli ja otetiin Justiina ja Pave. Valjastin Justiinan, se polkee jalkaa ihan tosi paljon nykysin. Ei mitään käytöstapoja :/


Melko helposti päästiin pihasta, vähän vänägättiin kun heppa katto mihin se poni meni. Justiina oli kävellessä yllättävän rento, eikä yrittänyt edes maastoon käännyttäessä lähteä ravaamaan. Sain antaa varmaan ensimmäistä kertaa merkkiä, että ravataan vaan! Hölkkäiltiin rennosti nöpöä, että poni pysyi perässä. Suoralla rupesin kattomaan mitä Juippi kyttää. Vettähän se vaan, tulvi ojat tien yli. Juostiin puron, jolla leveyttä oli varmaan viisi metriä, yli. Housut kastui. Otettiin reipasta hölkkää kääntöpaikalle ja takaisinpäin yritin ravata hitaasti, mutta painettiin ohjalle niin paljon, että huomenna on varmasti lihakset kipeänä.


Suoralla taas vesilätäkön yli, nyt otettiin tarpeeksi vauhtia ja neiti laukkasi lätäköstä. Lätäkön jälkeen taas päräytettiin häntä tötteröllä ravia menemään, kunnes ohjat taas tiukentui ja pitikin hidastaa ja alkaa käynnätä.

Lenkki meni taas tosi hyvin! Johtuu varmaan siitä, ettei aina vaan ajeta, vaan mukaan ollaan otettu myös ratsastus! Katselin loppukäynneillä kavioita ja kannat ovat kuluneet melko lyhyiksi. Vasemmasta takasestahan puuttuu kenkä. Päätin, etten tilaa kengittäjää, ennen kuin tarvitaan hokkikenkiä, siihen ei pitkää varmaan mene. Ensi viikolle luvattu jo pakkasta! Kuusi viikkoa edellisestä kengityksestäkin, voikun aika menee nopeasti!

tiistai 16. lokakuuta 2012

73# lumia odotellessa!

Otsikko jo viittaa siihen, että odotan innolla jo talvea. Tai itse asiassa en talvea, vaan sitä lunta, että pääsee aloittamaan kunnon hankitreenin. Jos vaikka tänä talvena Justiina pysyis suht ehjänä niin päästään mahdollisimman paljon rämpimään hangessa!

Talveen liittyen, lämpömittarilukemat hipoo jo nollaa, joten kohta varmaan jää skootterilla ajo pois kuvoista. Kun en pääse sillä liikkumaan, tallille pääsen enää kolme-neljä kertaa viikkoon.

Kuitenkin, viime viikkoon! Perjantaina Justiina vietti vapaapäivän kun itse lähdin porukoiden luokse Kangasniemelle, mutta käytiin lauantaina porukoiden ja Lauran kanssa Justiina ajamassa. Oli jo hämärää, joten ajettiin seitsemän kilometrin lenkki. Justiina käyttäytyi oikein mainiosti :)



Sunnuntaina palasin Pieksämäkeen ja ratsastin pitkän, tunnin, treenin kentällä. Laukkoja hiottiin erittäin paljon, mutta ei siitä kerrasta sen enempää. Eilen ponski taas huilaili.

Tänään oli erittäin tuulinen sää, jonka takia ajaminen kariutui, se on melkei nmahdotonta tälläisillä keleillä, kun ei menosuunta tahdo samana pysyä. Niimpä menimme kentälle pyörimään ilman satulaa, sain itse kunnon istuntatreeniä. Tehtiin erittäin kevyt treeni, vähän ravia ja suurin osa asetusta ja alkeellisia väistöjä käynnissä. Muutamat säpsyt Justiina sai jostain olemattomasta, mutta onneksi en löytänyt itseäni märästä hiekasta!

Haava voi jo hyvin ja on melkein kokonaan umpeutunut, kuva lauantailta;



torstai 11. lokakuuta 2012

72# ratsujumppaa

Justiina on päässyt nyt kahtena peräkkäisenä päivänä liikkeeseen, eilen ja tänään. Molemmilla kerroilla jumppailtiin kentällä, eilen rennosti ja tänään vähän tavoitteellisemmin.

Eilen ajattelin, että humputellaan vaan ympäri kenttää ja katson minkä tuntunen Justiina on. No Justiina ei ollutkaan tikittävä aikapommi, jota kuvittelin, vaan teki alusta asti töitä todella rehellisesti. Innostuttiinkin sitten menemään ympyrällä. Aluksi asetin käynnissä ja neiti kulki ajoittain pyöreänä. Otettiin muutama ravikierros molempiin suuntiin rauhallista ravia ja sitten lopetettiin. Eilen treenattiin siis vain vartin ajan.

Tänään oli jo eri meininki. Aluksi asetettiin käynnissä kahdeksikolla ja sen jälkeen samaa harjoitusta ravissa. Ravi oli turhan reipasta ja Justiina jäi aina roikkumaan ohjalle. Kahdeksikko on neidille hirmu vaikeaa kun pitää vaihtaa suuntaa kokoajan. Lopussa alkoi sujumaan tämäkin tehtävä. Nostettiin molemmat laukat pikasesti, laukattiin vain muutama kierros molempiin suuntiin, ei heti hirveästi rasitusta.






Siskoni kiipesi veilä loppuravien ajaksi selkään ja innostui laukkamaankin kun Justiina kuulemma oli tosi kiva. Kentällähän siskoni ei ikinä Justiinalla ole mennyt.


Huuhdeltiin vielä liikunnan jälkeen haava ja rasvattiin. Haava näyttää jo erittäin hyvälle, pitää huomenna ottaa kuva siitä! Kun jalka parantuu kunnolla, pitää pyytää kengittäjä iskemään kenkä. Nyt vähän turhan riskialtista kun jalka ei tahdo hoitaessa pysyä maassa.

Justiina pääsi sisälle omaan hienoon uuteen karsinaansa, jossa se on viihtynt erittäin hyvin. Edellisessä karsinassa se ei juuri makoillut, nyt se on aamulla ulos pistettäessä aina ihan purussa! :)

tiistai 9. lokakuuta 2012

71# jalka parenee

Meillä aletaan olla jo melko parantuneita, jalat olivat jo perjantaina täysin sulat. Haava ''kaivettiin'' esiin perjantaina, ja sielä tulikin mätää. Haavaa on nyt puhdistettu betadinellä ja laitettu Bacibactia rasvaksi ja haava onkin lähtenyt parantumaan ihan hyvin. Eilen illalla sai Justiina viimeisen satsin antibioottia. Katsotaan nyt, jatkaako haava paranemistaan, jos ei, uusi kuuri.



Me käytiin myös ajamassa jo lauantaina. Käytiin käyntilenkki, vaikka Justiina olisi halunnut juosta. Huomasi kyllä monet vapaapäivät, sillä peikkoja oli joka puolella! Eiköhän me pikkuhiljaa aleta normaaliin liikutuksen palata. Jos tuo kaatosade loppuu, on Justiinalla tänään tiedossa kevyt hölkkälenkki.


Eilen otettiin söpöilykuvia illasta, muuta ei niistä kovin söpöjä tullut kun Juippi olisi halunnut jyrätä kaurapeltoon!



torstai 4. lokakuuta 2012

70# antibioottikuuri

Eilen käytiin hakemassa klinikalta Justiinalle viiden päivän antibioottikuuri. Jos jalkojen turvotukset ei sillä lopu niin on lähdettävä uudestaan käymään paikanpäällä.

Haavasta ei enää vuoda nesteitä ja se sen takia näyttääkin kamalemmalta kuin viimeksi kun itse haava näkyy. Turvotukset yhä ennallaan, eli selkeästi impparia.

Hyviäkin uutisia, Justiinan uusi karsina ''ulkotalliin'' valmistui. Sillä on sieltä vanhaan talliin luukku, jotta se näkee Paven eikä saa paniikkeja yksin olosta. Vielä puuttuu seinästä muutama lauta ja ylhäältä ikkuna, mutta muuten karsina toimii. Karsinaelämästä puheen ollen, Justiina, joka ennen juoksi karkuun sisään ottoaikaan, nyt seisoo portilla vastassa.

Hömppäenergiaa tulee vain lisää ja en malta odottaa millainen aikapommi tuo on viikon päästä jos ei treenailemaan päästä. Pikkuhiljaa parannellaan!

puhdistamattomana




tiistai 2. lokakuuta 2012

68# vammajalka

Kuvat on otettu eilen, tänään jalka näytti jo paremmalta. Oikea jalka ei ole enää noin turvoksissa ja vasemman jalan haava ei vuoda enää kudosnesteitä ja näyttää suht siistiltä. Betadinehaudekin löytyi karsinan pohjalta, niinkuin ajattelinkin. Käärin tänään uuden hauteen jalkaan ja neiti pääsi tunniksi tarhaan köpöttelemään. Haue pinteleineen oli laskenut taas niin las jalassa, että se oli otettava pois. Nyt suihkutin haavaan desinfiointiaineen ja jätin neidin karsinaan.

Justiina saa huomisesta lähtien tarhata muutaman tunnin päivässä ja lauantaina ajattelin pistää sille ensimmäisen kerran kärryt perään ja heittää kävelylenkin, jos jalka kestää. Neiti on kerännyt hirmusesti hömppäenergiaa karsinassa, se tuuppii ja hörisee ja kuoputtaa maata ynnä muuta...



maanantai 1. lokakuuta 2012

67# huonoja uutisia

Meidän hepat oli karannu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja isi oli ne vasta aamulla saanut kiinni. Muut hepat kunnossa paitsi Justiina. Se oli ottanut osumaa takasiin, jotka molemmat todella turvoksissa. Vasemmasta takasesta on kenkä irti, se ontuu sitä ravissa ja ottaa käynnissä erittäin varovaisesti askeleet. Vasemman jalan sisäpuolella, melkein mahan korkeudella on erittäin ruman näköinen haava, joka on kunnioitettavankin kokoinen sekä toinen pienempi haava. Oikeassa jalassa on muutama karvaton kohta, muttei avohaavaa. Nyt neiti viettää muutaman päivän koppielämää ja sai jalkaansa betadinehauteen. Kävelytettyä koitetaan, jotta turvotus laskee. Harmi, juuri tähän saumaan...

Tässä pienen hetken sisään olen lukenut monista blogeista, kuinka heidän hevosilleen sattuu ja tapahtuu. Olin mielissäni, ettei hevosilleni ole sattunut mitään, nyt sitten sattui..