maanantai 16. lokakuuta 2017

266# Se on syksy nyt!

Ollaan jo lokakuun puolivälissä, kohta on marraskuu. Viime vuonna lumi tuli heti marraskuun alussa ja päästiin aloittamaan Toivon peruskuntokausi, toivottavasti mennään tänä vuonna samaa tahtia kohti talvea kuin viime vuonna. Toivolla aletaan pikkuhiljaa ajamaan peruskuntoa takaisin ja lumi auttaisi asiaa sen avatessa kymmeniä kilometrejä lisää lenkkipolkuja. Toivon kanssa olemme elokuun alusta asti käyneet järvessä kahlaamassa muutaman kerran viikossa vahvistaaksemme näitä ongelmallisia takapolvia. Olemme kiertäneet metsäpolkuja ja kiivenneet hiekkakuoppien reunoja ylös. Käytiin vissiitti radalla syyskuussa ja ravi oli parantunut huomattavasti kesästä. Toivotaan siis, että kahlaamisesta ja metsässä kävelyttämisestä olisi ollut hyötyä. Toivosta on kuoriutunut ratsastaessa luottoratsu, sillä ei oikeastaan edes tarvitse ohjiin koskea sen tullessa toisen perässä. Jos meidän tiemme erkanee talven jälkeen, Toivo voisi sopia jopa terapiahevoseksi.




Helka jatkaa positiivisella luonteella ja puksuttaa Toivon kaverina lenkeillä muutaman kerran viikkoon. Se lähtee aina mielellään lenkille ja sen kanssa on niin mukava maastoilla. Sillä on sopivasti virtaa, mutta se ei ikinä vie ja pysähtyy jos tarvitsee pysähtyä, menee kaikesta ohi mukisematta. Paitsi ei mennyt viime viikolla hirvilangasta piiskankaan kanssa läpi. Taidan sille ensi kesän laidunlangat tehdä villalangasta! Helkan kanssa käytiin sadan päivän ultrassa ja kyllä siellä mahassa vielä ''PikkuFigaro'' kasvaa.



Justiina viettää vielä mammalomaa, alkaa tosin olla jo vähän kyllästynyt, sillä lähtee tarhasta ihan mielellään harjattavaksi ilman Vappua. Imemistäkin se on jo vähän rajoittanut. Justiinaa pitäisi pikkuhiljaa alkaa liikutella ja kokeilla kestääkö jalka pieniä mielenvirkistyslenkkejä. 

Vapun vierotus pitäisi pikkuhiljaa aloittaa, mutta hetken se vielä saa kasvaa mamman kanssa. Vapun kanssa ollaan käyty harjoittelemassa yksin seisomista puomissa, onnistuu kyllä hyvin ilman äippääkin. Vierottaessa Vappu siirtyy toiseen tarhaan Helkan kanssa, Helka nimittäin on ottanut hoitotädin roolin tosissaan. Tunnistaja kävi viikko sitten, Vappu on nyt virallisesti Tuovilan Ihme.


Ensimmäistä kertaa tällä tontilla tarhat ovat menneet mutavelliksi. Tarhat ovat hieman alamäkeen ja vesi on aina valunut pois. Nyt on satanut putkeen pari viikkoa, joten tarhatkin ovat sen näköiset. Toivotaan että kurakausi loppuisi mahdollisimman pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti