tiistai 27. lokakuuta 2015

245# tammamamma

Oho, kaksi kuukautta kulunut viimeisestä kuulumispostuaksesta! Justiina siirtyi syyskuun lopussa laitumelta takaisin tallille. Syötävää olisi vielä riittänyt, mutta laidunkaveri sai jalkaansa imusuonentulehduksen ja laitumella tälläinen kaksivuotiaalta varsalta on hieman hankala hoitaa. Tallilla Justiina ei päässytkään tallielämään vaan siirtyi talveksi pihattoon. Itse halusin näin, sillä jännevammalle on parempi, kun saa kokoajan pientä liikettä. Justiina onkin tottunut pihattoelämään hyvin, ei se sisälle pyytele vaan nauttii ulkona olosta ja isosta tarhasta. Sillä on aidan takana kaverina puoliverinen ja meidän Paavo-ponikin on pihatossa lähes vieressä. Hyvää talvikarvaakin tamma on alkanut kasvattaa, vaikka aikaisempina vuosina karva on ollut olematonta.

Justiina myös ultrattiin pari viikkoa sitten ja tiinehän se edelleen oli! Eli jos kaikki menee hyvin niin ensi kesänä meillä kirmailee pikkuvarsa Larssista. Täällä edellään siis pyöreästi ja kaikki sujuu hyvin :)




Tiineyspäiviä n. 90!

Napanuora vaan näkyy, varsa oli jo niin iso ettei mahtunut kuvaan!