maanantai 27. toukokuuta 2013

147# porukkahiitti

Kuten viime postauksessa kerroin, käytiin Kangasniemen raviradalla molempien tammojen kanssa eilen. Mika otti myös oman tammansa mukaan, joten meno oli jo vähän ''ison tallin mieninkiä'', kun porukkaa oli hiitillä. Teki varmasti kaikille nuorikoille hyvää päästä juoksemaan porukassa.


Kuitenkin, lämmittelyt ajettiin siten, että ajoin Justiinalla edellä ja Terttu ja Tirppis juoksivat perässä. Aina kun jompijumpi tuli yhtään lähemmäs, Justiina painoi niin paljon ohjalle, että oli jätettävä väliä näihin. Justiinalle laitoin takasin etusiin butsit, mitkä jätin viime hiitille pois ja ravi oli silminnähden parempaa kuin edellisellä hiitillä. Terttu juoksi mukana neljä lämmittelykierrosta ja poni joutui oikeasti hölkkimään, että pysyi isompien hevosten perässä. Terttu lähti tässä välissä katokselle, kun me Annen kanssa alettiin kävelyttämään hevosia.






Kävelytettiin kierros, jonka jälkeen käännettiin kilpasuuntaan. Yritin kääntää tosi tiukasti, kuten seiskapaikalta kuuluu, mutta tuloksena oli hieman yläpystyä ja paikalla jönkkäämistä. Justiina lähti heti vauhdilla liikkeelle kun käännettiin kilpailusuuntaan. Tamma syttyi joka suoralla, mutta jätätti jokaiseen kurviin, tai itse pelkäsin, että se sekoaa askelissaan ja pidätin. Suoralle otettiin sitten vauhtia senkin edestä ja lennettiin aina Tirppiksen ohi, kunnes se taas sai kurveissa kiinni. Kahden kierroksen jälkeen Justiina vasta syttyi, eikä hiljaisesta hölkästä meinannut tulla mitään. 






Kun alettiin kävelemään, Justiina nyki sekkiä tosi pahasti. Sitten kuului naks, ja sekin yläpäästä toinen lenkki katkesi ja kun tamma vetäsi uudelleen ja sekki oli jo vinossa, tippuivat suitset toiselta korvalta. Meinasi tulla paniikki, nopa hyppy kärryiltä pois ja hevosen viereen kävelemään, onneksi tämä tapahtui käynnissä!


Muuten jäi hyvä mieli hiitistä ja iloisin mielin lähdetään koittamaan koelähtöä perjantaina. Toivottavasti se menee läpi ravilla ;)

2 kommenttia:

  1. Kellotitteko ollenkaan mitä aikoja menitte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelloteltiin, ajettiin tosi reipas hiitti! Annella oli GBS Timer, joka näytti ensimmäiselle kierrokselle himpun alta 1.50, toiselle vähän alta 1.40! :)

      Poista