Neljä vuotta on mennyt tosi nopeasti. Mulle tuli neljä vuotta ja neljä päivää sitten arka, pieni ja herkkä varsa, josta on nyt kasvanut kiltti, rohkea ja kaunis tamma. Justiina oli heti alusta ilmetty Justiina, vaikka sen nimen halusin vaihtaa. Tähti tai Suvi ei iskenyt, joten tamma pysyi Justiinana. Aluksi kuitenkin Justiina oli ''varsa tai suomenhevonen'', ennenkuin nimi vakiintui käyttöön. Heti Justiinan tulon jälkeen oltiin varmoja, että päästään kolmivuotislähtöihin, toiveet oli korkealla. Kuitenkaan kolmi- ja nelivuotiaana ei tapahtunut mitään kehitystä eteenpäin ja ravurin haaveetkin haudattiin, kunnes viisivuotiakaudella pyörä alkoi pyöriä. Nyt taas olen hyvinkin toiveikas Justiinan tulevaisuudesta.
Edistystä käytöksenkin suhteen on tapahtunut paljon. Aluksi neiti vaan jyräsi taluttajien yli, eikä kunnioittanut ihmistä. Jalat oli tosi vaikea nostaa ja siirtyä ei suostuttu. Enään ei tarvitse kuin itse pysähtyä niin tamma pysähtyy tai jalan nostoissa koskettaa jalkaan.
Luottamuksen saavuttamisessa meni tosi kauan, sillä en alussa tykännyt hevosesta yhtään. Mietin joka päivä, että haluan luopua omasta osuudestani. En pystynyt itse luottamaan Justiinaan, sillä pelkäsin sen jyräävän päälleni tai kääntyvän ympäri ratsastaessa. Kaksi tai kolme vuotta tehtiin töitä, ennekuin meidän yhteistyö toimi ja pystyttiin edes hoitotoimenpiteissä luottamaan toisiimme.
Justiinasta on tullut yksi elämäni hevosista, se on nimittäin äärimmäisen tärkeä minulle. Teen kaikkeni, jotta sillä olisi hyvä olla ja se voisi nauttia täysillä elämästä! Toivottavasti edessä on yhtä paljon tai enemmänkin yhteisiä vuosia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti