174# elän sitä unelmaa, josta vain joskus haaveilin

Olen koko viikon valittanut siitä, kun hevoset pitää käydä hoitamassa. Ne pitää aamuisin viedä ulos, iltaisin sisään, loimittaa, liikuttaa. En saa nukkua pitkään, kun viimestään yhdeksältä hevosten pitää viikonloppuisinkin olla ulkona. Bensaakin menee niin paljon autoon, kun joka päivä pitää ajaa neljäkymmentä kilometriä pelkkien tallimatkojen takia. Ulkona sataa kaatamalla vettä, mutta ei auta, kun hevoset on liikutettava.

Tajusin kuitenkin, että tämä on sitä unelmaa, mistä joskus vain haaveilin. Haaveilin omasta asunnosta kapungissa, kahdesta hevosesta maalla pienessä tallissa, jossa ne itse käyn hoitamassa. Haaveilin ihan oikeasta ravihevosesta, sille seuraponista. Haaveilin siitä, että saisin joka aamu kuulla hevosen hörähdyksen huomeneksi, kun sitä lähtee viemään ulos. 

Harvoin sitä tulee arvostettua asioita, mitä jo on. Kun on saanut jotain, haluaa uuden asian, eikä enää muista arvostaa edellistä haavetta. Miettikää tekin lukijat, jotka tänään lähdette talliin sillä mielin, ettei jaksa, te elätte unelmaanne.

Loimituskausi on alkanut. Täällä on satanut varmaan viikon verran lunta ja vettä joka päivä sekaisin. Hevoset ovat päässeet kaatosateesta jo viiden aikaan talliin suojaan ja tuntuvat olevan tyytyväisiä kun ne käyn pelastamassa. Maanantaina Mika kävi kenkäämässä hevoset. Justiinalla vaihtui kengitys kokonaan. Etusiin se sai flappikengät, takasiin kengät kera pohjallisten. Tuli vähän kalliimpi kengitys, kun pelkät kengät ja tarvikkeet maksoivat 50 euroa. Justiina oli heti kengityksen jälkeen ensimmäisellä lenkillä paremmalla ravilla.

Tamma pääsi ensimmäiselle hiitillekin puoleentoista kuukauteen. En osaa sanoa, olenko tyytyväinen vai en. Ajoin ilman sekkiä ja pistin tammalle puoltajankuolaimet, sillä tiesin luvassa olevan vauhtia. Heti samantien lähdettiin ravilla matkaan ja lihakset huusi hoosiannaa viiden hölkkäkierroksen jälkeen. Kun käänsin kävelyjen jälkeen kilpasuuntaan, Justiina lähti kuin tykinkuula häntä tötteröllä. 

Pidin kaikin voimin hevosta kiinni, sillä en halunut ajaa ihan mahdottoman kovaa hiittiä. Hevonen oli kaarteissa vähän vino oikealle ja välillä takajalat veti omaa showta, mutta suorilla se pisteli taas menemään kaarteidenkin edestä. Tamma oli tosi paineissaan ja henkisesti tuntui paremmalle mitä ulospäin varmasti näytti. Ensimmäinen kierros oli kahden minuutin luokkaa, toinen 1.50. Ei me siis mahdottoman kovaa ajeltu, vaikka kärryiltä vauhti tuntuikin kovemmalta.

Palauttelin tamman muutamalla hölkkäkierroksella ja noin 200 metrin kävelyllä ja tamma oli palautunut täysin katoksella. Sierainkaan ei värähtänyt, kun aiemmin se on pitkienkin käyntien jälkeen katoksellakin puuskuttanut. 

Nyt on vähän kaksipiippuiset ajatukset starttiin ilmoittamisesta, haluaisin ajaa vielä hiitin sekillä ja kärkipainoilla, mutta ei taida keretä ennen ilmoittamista. Raveja tulee ja menee, täytyy nyt syvällisesti miettiä muutama päivä mitä asian kanssa teen.