79# masentava syksy

Masentaa niin paljon, että on pimeää ja märkää, mutaista ja kovaa. Täällä siis maa ihan jäässä, tarhat koppuraa ja ulkokarsinan ovet turpoaa niin paljon kosteudesta, että odotellaan millon hevoset jää karsinoihin, kun ovet ei aukea. Eli ei hyvin mene.

Justiinaa olen yrittänyt liikuttaa joka toinen päivä, mutta ollaan molemmat tympäydytty maneesin kiertämiseen ja haluttaisiin maastoon, ajaen. Mutta eihän sinne pääse yksin ilman, että mennään tuhatta ja sataa, ja jalat hajoaa. Viimeksi on neidillä ollut kärryt perässä 28. lokakuuta, eli yli kaksi viikkoa sitten. Mutta eihän siinä, mielelläänhän mä ratsastan sillon tällön, mutta liika on liikaa.

Tämän tympeyden kruunasi se, että eilen lensin aika makoisalla tyylillä Juipilta alas. Oltiin yllättäen taas maneesissa, tällä kertaa ilman satulaa ja neiti oli pro heti alkuun, kuolaimenvaihdoksesta johtuen ehkäpä. Meni käynnissä pyöreänä, eikä ollut niin levoton suusta kuin yleensä. Ravista tehtiin taas pysähdys-ravi-pysähdys siirtymisiä. Nostettin laukat ja vaude mitä laukkaa se väläytti vasempaankin, sitä pystyi ratsastaa. Otettiin yksi neljän esteen jumppasarja tähän väliin ja kolme neljästä putosi väärillä väleillä, joten tulin alas selästä nostamaan esteet Emilialle ja Pavelle. Puomit oli nostettu ja ohjasin neitosen muovituolin viereen. Se seisoi paikallaan tosi hyvin ja kerkesin nostaa toisen jalan selkään, toinen oli vielä tuolilla. Tällä hetkellä tulee takaa nainen hevosellaan, maiskuttaa ja Justiina kilttinä tottelee, väistää sivulle, tuoli kaatuu mahan alle ja minun alle ja kaadun suoraan selältään maahan käsi edellä. Tuloksena kädessä kaksi jäätävän isoa mustelmaa, selässä ja takapuolessa nyrkin kokoiset mustelmat. Emilia tuli pitämään kiinni ja pääsin selkään. Tässä vaiheessa pakka räjähti käsiin ja Justiina kuskasi minua maneesissa kuin rättiä. Kun sain sen pysäytettyä ja rauhoitettua, ratsastin käyntiä rauhallisesti seuraavan kymmenen minuuttia, ennen kuin se yhtään myötäsi tai rentoutui. Voin taas kiittää sinua, joka tunnistat itsesi tekstistä!

Tähän samaan syssyyn voin kertoa lyhyesti normaalista päivästäni tallilla viimeisen kahden viikon aikana. Kello on 10 yli kolme, kun astun linja-autoon. Linja-auto kulettaa minut Naarajärvelle, josta kävelen tallille viisi kilometriä. Matkalla alkaa jo hämärtää. Kello on neljä kun olen tallilla, vaihdan tallivaatteet ja siivoan karsinat. Kello on puoli viisi. Jaan heinät ja laitan vedet karsinoihin, laitan orille ulos menevät kaurat ja heinät valmiiksi kasaan. On jo ihan pimeää. Otan Justiinan, varustan sen ja menen maneesiin. Pyörin siellä epämääräisesti puolisen tuntia ja tulen takaisin tallille. Kello on puoli kuusi. Puran neitosen ja loimitan sen, haen melassiveden. Juotan sen ja heitän sen karsinaan. Haen Paavon sisälle. Vien orille heinät ja kaurat ulos. Kello on kuusi. Tässä vaiheessa alan miettimään, mistä saisin kyydin takaisin kaupunkiin. Hyvällä tuurilla pääsen siskoni tai jonkin kaverini kyydillä, huonolla kävelen viisi kilometriä Naaralle, odotan bussia ja sillä kaupunkiin. Kello läheneekin kahdeksaa. Kiitos skootteri kun sanoit sopimuksesi irti ♥

Onneksi se piristää, että tämän harmauden keskeltä kuulu hörähdys, kuin kiitokseksi ♥