50# menneisyys ja tulevaisuus

Perjantaina 4. maaliskuuta 2011 minulle sanottiin; ''Tee tolle hevoselles jotain.'' Justiinahan oli seisonut melkein puoli vuotta. Minä tein. Otin sen ajettavaksi, siskoni päästi meidän matkaan ja olin innoissani kuinka reipas se oli. Lunta oli auraamattomalla tiellä 10 senttiä. Ravasimme tarkalleen 750 metriä ja heppa oli läpimärkä ja puuskutti sieraimet punaisina. Lumesta tuli niin kova vastus. Käännyimme takaisin kotiin ja kävelimme koko matkan. Justiina ei edes yrittänyt ravata. Matkaa tuli ensimmäiselle lenkille tauon jälkeen 1,5 km, joka oli Justiinalle liikaa.

En ajatellut ikinä lisääväni tätä kuvaa minnekkään, mutta tässä kunnossa Justiina oli ennen treenin aloitusta!

Hämmästyin tosissani Justiinan huonosta kunnosta ja Justiina alkoi liikkua tästä päivästä lähtien joka toinen päivä. 21. maaliskuuta olimme siinä pisteessä, että ravasimme viiden kilometrin lenkin, eikä Justiina ollut vettä valuva. Oli hienoa huomata kuinka Justiinan kunto kasvoi.

Lumien sulamisen ajan kävin ratsastaen kävelemässä, joka puolella oli mutaa. Käveltiin muutaman viikon ajan, kunnes hiittisuora tuli taas kuntoon. Aloimme ottaa vetoja 300 metrin mittaisella suoralla, mutta ratsusukuinen ponini meni suoralla kovempaa kuin Justiina. Ajateltiin, että Justiina tarvitsee enemmän tukea, sille iskettiin sekki kiinni. Se ei juossut minnekään, keskitti ajatuksensa vain pään heiluttimiseen ja sekin vastustelemiseen. Sekki jäi pois. Ajateltiin, että tältä puuttuu täysin lahjat, kun ei edes vieressä juoksevalle vastaa.

Koitti eräs kevätpäivä, jolloin kaverini lähti mukaan kuvaamaan Justiinaa. Lähdimme normaalisti ajamaan ja kaverini asettui pellon viereen kuvaamaan, kun ajamme ohi. Ohi ajaessamme pidin kiinni kovasti, koska Justiina jännitti pellon vieressä kyhjöttävää möykkyä. Justiina pisti menemään ohi kahta kovempaa, mitä kovempaa pidin kiinni. Löysin, miten tämän hevosen kaasu toimii. Se tarvitsi tosi paljon tukea. Aina kaverini ohi ajaessa pidin kiinni ja annoin merkkiä, että voi juosta. Ja niin me saatiin juoksukuvia, hyviä sellaisia!

Kesän sarastaessa aloin käymään Justiinalla ratsastaenkin lenkillä ja otimme mukaan laukkatreenit. Laukattiin pitkiä hiekkateitä. Eihän Justiina kovaa päässyt, mutta hyvää pyllytreeniä ja selkäjumien avausta. Molemmat nautittiin näistä lenkeistä! Ratsastessa pääsi pidemmälle maastoihin ja kilometrejä rupesi olemaan enemmän, kahdeksasta kymmeneen. Eikä Justiina edes ollut täysin loppu. Nautin liikuttamisesta ja kehityksen sueraamisesta!

Kesä tuli ja treenasin joka toinen päivä. Meillä oli kerran viikossa ratsastustreeni, kerran 6 x 300 m vetopäivä ja kaksi 6-8 km pituista hölkkälenkkiä. Koitti ratsaiseva päivä, 2. heinäkuuta 2011. Justiina siirtyi vasten tahtoani (muiden omistajien tahdolla) laitumelle Pieksämäelle (missä siis tällä hetkellä asuu) ja minun käskettiin antaa sille loma. Se lomaili viikon, jonka jälkeen aloin taas liikuttamaan. Ongelmat alkoivat uudessa paikassa, se alkoi kääntyä ympäri lenkillä selästä käsin. Ratsastus jäi ja kun saimme kärryt tallille, aloin taas ajamaan. Ajoin neljästi viikossa ja kerran kävin uittamassa tai kentällä ratsastamassa.

Ajokilometrejä tuli reilusti, 16 km oli normaali lenkki minkä menimme. Justiinan kunto kesti sen todella hyvin. Vauhtia oli tullut rutkasti lisää ja uudessa paikassa oli enemmän suoria, millä kaasutella. Justiina tuntui tosi hyvältä. Neidiltä löytyi jopa oma kaasu ja se osasi painaa ohjalle ja osasi juosta itse.

''Valmentaja'' kävi sillä ajamassa hiitin, se hiittasi kolmeaneljää kilometrin metsätiellä, mutta se ei kuulemma riittänyt. Olin pettynyt, mutta treenasin kahta kovemmin. Olin saanut sen koelähtökuntoon ja tiesin, että tänä vuonna päästään. Oli syyskuu ja ajattelin, että ennen kovia kelejä! ''Valmentaja'' lupasi ilmotella, kun lähdetään radalle. Treenasin. Oli lokakuu. Ilmoitusta ei kuulunut. Kysymyksiin vastaus oli; jos ensi viikolla.

Lokakuun lopussaa oli meidän ''treenitarinan'' loppupysäkki. Olin lähdössä normaalisti ajamaan, kun Justiina yhtäkkiä kääntyi pellolle, enkä päässyt seiltä pellolta enää pois. Kun yritin kääntää tielle, se hyppäsi pystyyn ja käänty kärryjen edessä linkkuun, jolloin kärryt menivät poikittain hevosen päälle. Ajoin puoli tuntia pellolla pitkässä heinässä melkein itkien, minua paleli ja Justiina toimi paskasti. Sain sen tielle, mutta en lenkille. Ajettiin takaisin pihaan. Justiina ontui.

''Valmentajan'' kommentti, viikko lepoa. Viikon päästä valmentaja ei olllut enää kuviossa. Viikon lepo muuttui kuukaudeksi, kun meillä ei ollut enää kärryjä. Kun kärryt saatiin, ensmmäisellä lenkillä Justiina kääntyi maneesin kohdalla kärryt perässä ympäri, hyppäsi kärryjen eteen linkkuun ja taitoin jalkani hevosen ja kärryjen väliin. Hyppäsin kärryiltä ja talutin sen metsätielle, hyppäsin kyytiin ja matkan varrella käännyttiin kymmeniä kertoja ympäri. Tästä lähtien en enää nauttinut sen ajamisesta yhtään, vaan pelkäsin. Pelkäsin milloin se hyppää ympäri ja milloin tipahdan kärryiltä. Pelkäsin tosissani.

Ajaminen on ollut tästä lähtien satunnaista, ja aina kun menen Justiinan kärryille, pelkään. Sydämeni pamppaa tuhatta ja sataa, jos joku tulee vastaan ja se kääntyy ympäri, mitäs sitten? Viimeinen tikki oli talvella linkkuun käännetyt kärryt. 

Justiinan tulevaisuudesta en osaa sanoa mitään. En varmaan ikinä saa sitä enää toimivaksi. Yksi päivä sen päässä vaan niksahti ja se muuttui epätoimivaksi. Tätä ei ole yhtään mukavaa kirjoittaa, mutta ei siitä varmaan tule yhtään mitään. Kykyjä sillä olisi, mutta paska pää, sille ei voi  mitään. En halua pelätä joka toinen päivä, että kuolen. Mulla ei ole enää sitä motivaatiota mikä oli vuosi sitten Justiinaa treenatessani.

Ajattelin sillä varsan teettää jo tänä vuonna, mutta omistajaporukka oli muuta mieltä. He vain sanoivat että kesällähän se on helppo treenata. Helppohan se on sanoa, jos ei ole ikinä istunut kyseisen hevosen kärryillä. Justiinalla on mukavia päivä ja paskoja päiviä, ja odotan aina kauhulla, onko tänään paska päivä. 

Kun valmistun ja saan vakityön, Justiina muuttaa tallia, sanoi muu omistajaporukka mitä tahansa, ja astutan sen. Varsaa käsittelen pienestä pitäen, jottei siitä tule yhtä kusipäätä kuin emänsä!

Mutta todennäköisesti Justiina ei tule ikinä raviratoja valloittamaan. Tätä on vaikea myöntää, mutta asia luultavasti on näin, ellei jotain ihmettä tapahdu sekä Juipin, että minun päässäni. Vai oletteko koskaan kuulleet jotain 6-7 vuotiaasta suomenhevosesta, joka vasta aloittaa kilpauraansa?

Toivottavasti jaksatte lukea, tämä tuo hieman selvennystä niin minun kuin teidänkin päihinne meistä! :)