torstai 23. lokakuuta 2014

225# meillä treenataan taas!

Justiinan sairaslomat ovat lusittu. Treeniin palattiin pari viikkoa sitten ja alkuviikosta päästiin ajaamaan hiittiäkin pitkästä aikaa.

Ensimmäiset lenkit mentiin varovasti tunnustellen, miltä tamma tuntuu. Aluksi luulin, että edelleen on jotain vikana, kun nöpöhölkässä tamma ei tuntunut eikä näyttänyt ollenkaan hyvälle. Toisella lenkillä lisäsin vauhtia semmoiseksi, että tamma hölkkää reippaasti ja kas, ravi parantui silmissä. Ajelin kaksi viikkoa joka toinen päivä kymmenen-kahdentoista kilometrin lenkkiä, välillä annoin hiittisuoran mennä reippaammin. Tamman kunto ei ollut tässä ajassa minnekkään kadonnut ja virtaa on tullut lisää huomattavasti. Silmissäni tamman askel parani jokaisen lenkin myötä siten, että alkuviikosta käytiin vihdoin hiitillä.


Illaksi oli luvattu pakkasta ja lumisadetta, joten vaikka rata oli kurainen, oli pakko lähteä hiitille ennen kuin maa jäätyy. Radalla etusuora oli tosi pehmeä, kun taas takasuora oli oikein hyvä. Ajeltiin ensiksi viisi kierrosta hölkkää Rookerin kanssa vasten kilpasuuntaa, jonka jälkeen kävelyä kierros. Tamma välillä satsaili takasillaan, mutta muuten polki oikein hyvää ravia. Justiinalla on edelleen kesäfläpit edessä ja urakenkä takana, joten pitokaan ei ollut mitenkään hyvä kuraisella radalla.

Kierroksen kävelyn jälkeen sekki kiinni ja kilpasuuntaan. Tamma ampaisi matkaan paineissaan laukalla ja kun sain laukan pitkän yrityksen jälkeen, se polki Rookerin takana tosi hyvällä tyylillä menemään. Ajeltiin puoli kierrosta hyvällä kohtaa rataa reippaasti, kun taas huonolle kohdalle hidastettiin hiljaisempaan hölkkään. Kovemmat ''vedot'' oli 40-vauhtia ja tamma ravasi täysin puhtaasti. Hiitin jälkeen oli nähtävissä hieman epäpuhtautta, muttei pahasti. 

Jalkoja ollaan hoideltu erittäin paljon, tässä kylmäletkuissa lenkin jälkeen.
Nyt on taas maa niin kova, että saa nähdä milloin hiitille pääsee uudestaan. Tänään kävin ratsastaen kävelyttämässä Justiinaa ja se ei millään olisi malttanut. Toivon vaan nopeasti lunta tai plussakeliä. 

Käytiin Justiinan kanssa yksi päivä myös estevalmennuksessa. Lähdin ihan extempore mukaan kahden ratsun kanssa hyppimään kotikentälle valvovan silmän alle. Justiina ylätti taas, se hyppäsi kaikki esteet puhtaasti, ei kieltänyt kertaakaan ja jopa vaihtoi laukat esteiden jälkeen. Tamma oli ihan älyttömän innoissaan ja riemupukkejankin tuli. Estekorkeudet olivat maksimissaan 50 senttiä. Harmi vaan, että koko valmennuksen ajan satoi vettä, joten kuvia ei tällä kertaa sieltä ole. 


1 kommentti: