torstai 2. lokakuuta 2014

223# kysymyksiin vastailua

Kiitos kysymyksistä, vaikka vastauspostaus tulee vähän myöhässä. Kertakaikkiaan aika on kortilla, mutta nyt lomalla voisin toteutta myös muutaman erikoispostauksen, jos jotain ehdotatte.

Realistiset tulevaisuuden suunnitelmat Justiinalle? 


Tulevaisuudessa aiotaan harrastaa raviurheilua rennosti niin kauan kun tamman jalat kestää hommaa. Luultavimmin tamma kykenee juoksemaan joskus vielä alta 30 vauhtia ja luulen että rahatilikin kasvaa, jos Justiina pysyy terveenä. Raviuran jälkeen astutan sen.

Kauanko Justiina on sulla ollut?


Toukokuussa meille tuli yhteistä taivalta täyteen viisi vuotta.

Mitäs sitten kun Justiinan raviura on ohi?


Aion astuttaa sen raviuran jälkeen. Kotona ajellaan ja ratsastellaan mielenvirkistykseksi.

Miksi hevoset muuttivat kotitalliltasi pois?


Hoidin hevoset tallilla pari vuotta itsekseen ja olin niin poikki. Aloin myöskin samoihin aikoihin seurustelemaan, joten aikaa piti riittää myös poikaystävälle. Nykyisellä tallilla on myöskin paremmat puitteet harrastaa raviurheilua.



Mikä vetää enemmän raviurheilun puolelle?

En ole koskaan tätä miettinyt! Vauhdin hurma, onnistumisen kokemukset, hevosen kehitys, tottakai raha ja se onnen tunne, kun hevonen menestyy ja tietää tehneensä työn oikein.

Mitä olet mieltä kun ratsuihmiset ovat että "Ne juoksuttavat hevostensa jalat rikki" ja niin edelleen mitä kaikkea sitä onkaan raviurheilua vastaan?


En tykkää tuosta ajattelutavasta. Ravureita huolletaan useammin ja liikutetaan harvemmin kuin ratsuja, joten ei ravurit huonolla hoidolla oli. Tuskimpa hevonen juoksisi mihinkään, ellei siitä nauttisi ja jos kipeä olisi. Meidän tallilla on kilparavureita ja kilparatsuja, eivätkä kummankaan lajin harrastajat ole toisiaan vastaan, vaan suhtautuvat kiinnostuneesti toistensa harrastukseen. Ja tietty molempia lajeja yhdistää hevonen, jonka parasta ajatellaan.

Kumpi on mielestäsi hevosystävällisempää, este/kouluratsastus vai raviurheilu?

En osaa sanoa, se mihin hevonen on luotu. Jos hevonen on jalostettu juoksemaan kovaa ravia, on sitä vähän turha yrittää saada kulkemaan koottuna hidasta ravia kentällä. Jos taas se on jalostettu hyppäämään metrin esteitä, tuskimpa se raviradoilla kiitää.

Onko suunnitelmissa hankkia lisää hevosia?

Ei tällä hetkellä, ehkä joskus kun rahatilanne on parempi.

Hoidatko itse joka päivä Justiinan?



Tallin henkilökunta hoitaa sen päivittäiset rutiinit, mutta käyn melkein joka päivä tallilla hoitamassa tamman jalat ja tietysti liikutuksen.

Kumpaa tykkäät mennä enemmän koulua vai esteitä?

Koulua mennään enemmän, kun ratsastaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Esteistä kuitenkin molemmat Justiinan kanssa tykätään enemmän.




Miksi valitsit raviurheilun?

Laji vetää puoleensa, se vauhti ja se tunnelma!

Jos saisit valita oriin justiinalle niin minkä valitsit?

Jos mikä tahansa kävisi, niin Viesker tai Liising, mutta myös esimerkiksi erisukuinen Huiman Pyste olisi mielenkiintoinen.

Oletko töissä / koulussa?

Valmistuin 2014 keväällä lähihoitajaksi ja olen kotihoidossa töissä.

Onko Justiina omassa tallissa vai tallipaikalla?

Tallipaikalla.

Kuka maksaa Justiinan kulut?

Itse maksan, tarvittaessa vanhemmat avustavat.

Tulevaisuuden suunnitelmat itsellesi / hevosellesi?

Toiveenani olisi joskus pyörittää ravitallia. Justiinan tulevaisuuden suunnitelmat menee startti kerrallaan. 

Onko sinulla oma auto?

On oma! 

Mikä sille lv:lle tuli, miksi se on poissa kuvioista? (Voitko tehdä tarkemman postauksen tästä?)

Milalla hajosi jalka hiitillä meillä ollessani, eikä ole varaa pitää kuntoutettavaa. Annoin sen ylläpitoon kaverilleni, joka myöhemmin osti sen siitoskäyttöön, kun raviuran ennuste oli huono.


Mitä Justiina syö?

Justiina syö kauraa, kivennäistä, Progutia ja suolaa päivittäin. Rauta, B-vitamiini, Calmex ja elektrolyytit menee tarvittaessa.

Justiinan parhaat puolet? Entäs huonot?

Justiinan paras puoli on sen juoksupää. Se on myös erittäin kiltti. Huonoina puolina pidän raveissa stressaamista ja epävarmuutta maastossa. 

Millainen Justiina on ravurina? Entäs ratsuna?


Ravurina tamma on erittäin yritteliäs, yrittää kaikkensa aina. Ratsuna se menee koulua ja hyppää esteitä hyvin. Ravihommissa se on paljon varmempi kuin ratsuhommissa. Esimerkiksi se pelleilee mastoon ratsastaen lähtiessä pystyyn hyppimällä ja kotiinpäin kääntymällä kovastakin vauhdista vaikka kärryt perässä ei mitään tälläistä tee.


Millainen olisi unelmahevosesi?

Justiina on yksi unelmahevoseni, juoksee hyvin ja yrittää aina kaikkensa sekä on toimiva. Unelmahevoseni kuitenkin olisi musta lämminverinen ori, joka pärjäisi jopa raveissa.

Onko sinulla lemmikeitä?


Vanhemmilla on kaksi koiraa ja kissa. Meillä on kissanpentu.

Onko Justiina laitumella? Yksin vai laumassa?


Justiina oli kesällä laitumella pari tuntia kerrallaan niin Paavon kanssa kuin yksinkin. Yritettiin pitää sitä kokopäivää laitumella, mutta se stressasi siellä niin paljon, että jatkoi parin tunnin laiduntamista.

Kuka on suosikki raviohjastajasi/ravivalmentajasi?

Suosikkiohjastaja on Ari Moilanen ja Justinan vakiohjastaja Terho Rautiainen. Ravivalmentajissa annan kunnioitusta Kati Lindsbergille.


Minkälainen ravihevonen miellyttää eniten silmääsi?


Silmääni miellyttää eniten sporttinen, urheilumallinen ravuri. Kaikki raskasrakenteiset eivät miellytä silmääni ollenkaan.

Montako hevosta sulla on, ja kertoisitko niistä lisää?

Justiinan lisäksi on risteytysponi Paavo, joka on samalla tallilla Justiinan kanssa. Se tekee tunteja tallille.

Millainen on Justiinan treeniviikko ennen raveja?

Justiina käy hiitillä neljä päivää ennen raveja, viettää tämän jälkeen kaksi vapaata ja raveja edeltävänä päivänä hölkkii 5-8 km lenkin.


2 kommenttia:

  1. Kerro lisää tuosta lämppäristä, mitä jalalle kävi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiitillä ravasi normaalisti. Hiitin jälkeen riisuttiin valjasita ja kävelytin narusta niin heittäytyi kolmijalkaiseksi ja jompikumpi takanen turposi parin seuraavan tunnin aikana. Ajoin sillä turvotuksen laskettua vielä muutaman lenkin, mutta tamma ei enää ravannut mielestäni tarpeeksi hyvin, joten jotain jalassa oli. Kysyin kaveriltani ottaako hän tämän ylläpitoon ja suostui. Hän käytti Milaa klinikalla ja en kyllä kuollaksenikaan muista mitä jalassa oli, mutta ennuste huono ravuriksi. Myin sitten myöhemmin tamman hänelle siitoskäyttöön.

      Poista