lauantai 10. elokuuta 2013

164# vastauspostaus

Kysymyksiä tuli tosi kivasti! Vielä saa niitä pistää, voin tehdä toisen osankin. Mutta siis, kysymyksiin!

Onko Justiina sun ensimmäinen hevonen?

Periaatteessa on ensimmäinen oma! Kun olin pieni, meillä oli kotona paljon erilaisia hevosia, mutta minkään niistä papereissa ei lukenut minun nimeäni.


Tavoitteesi Justiinan kanssa?

Tavoitteemme on mahdollisimman korkealla raviurheilussa. Toivotaan, että päästään joskus edes siihen pisteeseen, että tamma juoksee Vermossa! Saumaton yhteistyö ja kova luottamus on tavoitteemme myös, mutta se taitaa päällisin puolin olla saavutettu.

Ikimuistoisin kokemus hevosten kanssa?


Tällä hetkellä muistuu mieleen se, kun Justiina juoksi koelähdön läpi! Tällä hetkellä ainut laukaton lähtö ja mitä mahtavimmalla tyylillä.

Lempihevosrotu, miksi?


Lämminverinen, sillä se on kaunis, sporttinen rotu. Kun lämminverisen kärryjen kyytiin istahtaa, on taianomainen tunne, miten helppoa niille meneminen on!


Ravit vai ratsastus?


Ravit, sillä en osaa ratsastaa niin hyvin ,että siinä voisin ikinä menestyä. Mielestäni ravit ovat mielenkiintoisempaa, kuin ratsastus. 

Suosikkiravihevonen (ei oma) suomenhevonen ja lämminverinen?


Suomenhevonen Saran Salama tai B. Helmiina ja lämminverinen Commander Crowe tai Camilla Highness!
Mikä on Justiinan korkein hyppäämä este?


Ratsastajan kanssa 90 cm este hypättiin viime viikolla!

Onko Justiina koskaan pukittanut tai hypännyt pystyyn niin että olet tippunut?


En ole ikinä pelkästään pukista taipystyyn hyppäämisestä tippunut, mutta kun yhdestetään kiitolaukka, ympärikääntyminen ja pystyynhyppääminen, niin olen tippunut!

Haluaisitko astuttaa Justiinaa milloinkaan?


Kyllä haluan sitten kun Justiinan raviura on ohi!

Oletko koskaan miettinyt jättäväsi ravijutut sikseen kun ravit on mennyt oikein huonosti?


En ole, sillä ainakin Justiina on ravijutuissa niin aloittelija, että se tarvitsee paljon rutiinia ennen kuin ravihommat sujuu.

Osaatko kuvitella Justiinan kilpahevosena ratsuna?


Onhan Justiina yhden ristikkoluokan jo käynyt hyppäämässä ;) No ei, sen rakenne ei oikein ole ratsuksi, mutta voisi se ehkä esteillä menestyäkkin!



Jos Justiina loukkaantuisi erittäinvakavasti raveissa tai kärryjen edessä niin uskaltaisitko jatkaa raviurheilua?

Kyllä uskaltaisin jatkaa, niitä sattuu raviurheilussa. Kaatuihan Justiina kärryjen edessä Hankasalmella varikolla, mutta silti ollaan uraa saatu jatkaa.

Mikä on Justiinan lempiherkku?


Se on herkkupeppu! Tykkää leivästä, sokerista, porkkanoista ja uusi herkku on persikka!

Kauanko Justiina on ollut sinulla?


Neljä vuotta ja kolme kuukautta, aika kauan siis :)

Onko Justiina täysin omasi?


Justiinan omistaa myös siskoni ja isäni, mutta he eivät osallistu millään lailla hevosen hoitoon tai liikutukseen.

Onko Justiinalla huonoja tallitapoja?


Ei ole ja hyvä niin!

Justiinan lempipuuha?


Luulempa että syöminen :D


Karkaako Justiina ikinä jos se joutuu yksin pihalle?

Ennen se karkasi aina yksin ollessaan, nyt kun aidoissa on sähköt, se pysyy siellä myös yksin.

Juotko koskaan alkoholia?


Silloin tällöin!

Tulevaisuuden haaveammatti?


Tämän kysymyksen jälkeen aloin pohtimaan sitä itsekin, enkä todellakaan tiedä.. Tällä hetkellä opiskelen lähihoitajaksi, mutta se ei haaveammattini ole.

Asutko yksin?


Asun.

Mitä inhoat?


Kaksinaamaisia ihmisiä!

Lempiruoka?


Tortillat.

Onko helppoa kun hevosesi asuvat ns. omassa tallissa niin että teet kaikki hommat vai haluaisitko hevosesi mielummin täysihoitotallille?


Tulee halvemmaksi hoitaa itse, mutta se rasittaa paljon enemmän fyysisesti ja henkisesti. Jos olisin rikas, hevoseni olisivat täysihoitotallilla. Omassa tallissa hevosta pystyy taas tarkkailemaan paremmin, sen juomista ja syömistä.

Ketä hevosia siinä tallissa on missä Justiina on?


Justiinan kanssa samassa tallissa asuu shireori ja risteytysponiruuna.


Oletko koskaan pelännyt tosi paljon hevosten parissa?


En tosi paljon. Aina sitä jotain pelkää.

Esteet vai koulu?


Esteet, koulun vääntäminenon tylsää. Esteillä tulee jännittäviä kokemuksia!

Maasto vai monte?


Jos on hyvä, ravivarma hevonen alla niin monte!

Oletko koskaan hypännyt maastoesteitä, jos olet niin milloin ja kellä?


Justiinalla ja Paavolla olen hypännyt jotain metsästä revittyjä havuja ja puunrunkoja, mutten oikeita maastoesteitä. Paavolla kaksi vuotta sitten, Justiinalla tänä kesänä!

Millä kameralla kuvaat kuvat/ videot? 


Kuvien ottoon minulla on Canon EOS 1000 D ja videoita kuvaan puhelimella, Nokia Lumia 800!

Oletko miettinyt Justiinalle montèuraa?



Justiina on opetettu laukkaamaan selästä käsin ja se ei edes pääse kovaa ravia ratsastaen, joten en.

Onko sinulla muita harrastuksia kuin ratsastus ja raviurheilu? 


Viime talvena harrastin lukkopainia, jonka todennäköisesti syksyllä aloitan uudelleen.

Minkälainen puhelin sulla on? 


Nokia Lumia 800!

Montako karsinaa tallissanne on?



Neljä, joista kaksi on ponikokoisia ja kaksi hevoskokoisia!



Montako hevosta sinulla/ teidän tallissanne on?


Itselläni on Justiinan lisäksi risteytysponi Paavo. Tallissa asuu myös siskoni hevonen.

Miksi Pavonis on myynnissä?


Poni on myynnissä, sillä sille ei ole sopivan kokoista liikuttajaa eikä tarpeeksi aikaa! Se ei pysy lanka-aidoissa eikä täten voi toimittaa Justiinalle seurahevosen roolia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti