perjantai 2. joulukuuta 2016

257# Kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Me tuijotamme niin kauan sulkeutuvaa, ettemme näe sitä toista, joka on auennut.

Pitkä on ollut tauko blogin kirjoittamisessa, monikohan täälläkään enää on mukana? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki hevosblogit pikkuhiljaa hiljenevät. Omassa elämässäkin asiat ovat muuttuneet viimeisen puolen vuoden aikana niin paljon, että tuntuu hankalalta kirjoittaa. Tai ei tiedä, mistä aloittaisi ja mitä kertoisi. Jos teillä, lukijoilla, on toivomuksia siitä mistä kertoisin tai kirjoittaisin niin kertokaa.


Tällä hetkellä siis asumme kesäkuussa ostamassamme omakotitalossa ja pihassa on kolme hevosta. Justiina onkin teille tuttu ja Toivonkin mainitsin edellisessä postauksessa. Uusin tulokas on marraskuun alussa tullut Arvaja ''Helka''. Helkan tehtävä on olla Justiinan seuralaisena Toivon ajolenkkien ja ravien ajan. Miten se menikään, en osta ikinä suomenhevosta, nyt niitä on kolme ;)



Justiinalla on tänään tiineyspäiviä 186. Tällä hetkellä ollaan lihavuuskunnossa edellä viime vuotta ja tänä vuonna tamma näyttääkin enemmän tiineeltä kuin viime vuonna. Tänä vuonna maha on enemmän takana, viime vuonna Justiina oli tasapaksu pötkö. Varsa on nyt ilmeisesti alkanut liikkua, siihen malliin maha saa välillä katseita. Varsan liikkeitäkään tamma ei anna tunnustella, ensin varoitetaan hänään huiskasulla ja jos ei ymmärrä ottaa kättä pois mahalta niin potkasee taaksepäin. 



Toivo taas juoksi syskyn aikana muutaman startin, muttei mennyt mitenkään erityisesti. Viimeiseen Mikkelin starttiin Jani Ruotsalainen sanoikin, ettei se jaksa tulla loppua. Nyt ollaan  kuukausi ajettu peruskuntoa ja ajetaan vielä toinenkin. Suunnitelmat on tulla helmikuussa starttiin entistä ehompana. Meidän peruskuntokauden onneksi lumet tuli aikasessa eikä kova maa ole häirinnyt ollenkaan ajoa.



Toivo saa nyt nauttia elämästään, kun ''omistaa'' kaksi tammaa aidan toisella puolella. Parin viime viikon aikan olen nähnyt sen rapsuttelevan tammoja aidan yli. Sitä en tiedä, onko Toivo ikinä saanut olla toisen hevosen kanssa kosketuksissa, saati sitten samassa tarhassa. Tammoilla tulee välillä Toivosta riitää, varsinkin Justiina komentaa Helkaa välillä turhankin kovasti pois Toivon luota. Kun Helka on häädetty, Justiina nauttii Toivon hellyydestä.


6 kommenttia:

  1. Mukava kuulla teistä pitkästä aikaa! Olisi kiva kuulla hieman lisää näistä uusista heppasista ja perus kuulumispostaukset on aina kivoja lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, pitääpä kirjoitella joku päivä Helkasta ja Toivosta tarkemmin :)

      Poista
  2. Onnellisempaa odotusta! Meillä ollaan todella kärttyisiä päivillä 150.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla teistä taas pitkästä aikaa. Onnea teille treeneihin ja odotukseen :) Mua kiinnostais tietää vähän lisää näistä uusista hepoista. Kuvia tykkään aina katsella, joten eikun kamera toiseen käteen aina heppahommiin :D Jos innostaa, niin talliesittely ja arkirutiinit kiinnostais, nyt kun hoitelet heppaset itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joku päivä pitää kirjotella arkirutiineista ja viikonloppuna kuvailla hevosia!

      Poista